Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Njearrájavri, Ruotsi 5.-12.7.2014


Päivä 1. lauantai

 

Oulussa lyhyen ja kohtalaisen hyvin nukutun yön jälkeen olimme viideltä aamulla jo matkalla kohti pohjoista. Kokoonpano oli säilynyt samana edellisestä vuodesta, mitäpä sitä hyvää vaihtamaan. Aamupuurot ja sumpit nykäisimme jo Iissä, seuraava stoppi Haaparannassa, Jannen oli saatava nuuskat, ruoat ja juomat oli Jari hoitanut jo Helsingistä. Tällä reissulla kuulemma syödään hyvin, ja muutakin kuin kalaa.

 

Olimme kahdentoista aikoihin Kilpisjärvellä, ajoimme suoraan lentosatamaan vaikka lentomme olisi vasta yhdeltä, parempi käydä kysymässä tilanne, kun veljesten serkkupoika, Rautiaisen Jukka tuli satamassa morjestamaan, vesitaso ei ollut sumun takia pystynyt perjantaina lentämään lainkaan, heidän lentonsa oli siis siirtynyt lauantaille. Kohta kopterin hurina keskeytti juttutuokiomme, Lentäjä-Pekka kertoi lentomme olevan ajallaan, nyt vielä viime hetken hankinnat Kilpisen kaupasta, tupakkia Hannulle, ettei pääse loppumaan, tunturissa hinnat ovat pilvissä, totesi Jari.

Pekka Pouta oli luvannut poutaa koko viikolle, yli 20 astetta joka päivälle, yölläkin pitäisi olla yli kymmentä astetta. Todella harvinaista, mutta ansaittua ajatellen edellisvuotta, jolloin pervoilut jäivät todella vähiin, raskaan lusikan sai juuri ja juuri lentämään. Aikaa ja viinaa taisi kulua enemmän teltassa kuin järvellä.

 

Tämän vuoden perusleiri sijaitsi Pohjois-Ruotsissa, Pältsatunturin kupeesta, Njerrejaure-nimisen järven rannalla. 27 km lennon jälkeen katsoimme sopivaa leiripaikkaa, jonka valitsimme itärannalta, koska se vaikutti kuivemmalta. Paljon on lunta vielä tunturissa, mutta ainakin järvet ovat sulina, mitä nyt puron yhdistämän ylemmän järven yhdessä lahdessa näkyi suurehko jäälautta.

 

Kopterin hävittyä taivaalle aloitimme leirielämän vaatimattomaan tyyliin Hannun 60-vuotissynttäreillä, tarjolla oli kuohuviiniä ja Sacherkakkua, ja sankarille uniikki kortti edellisvuoden parhaimmilla kuvilla höystettynä. Saipa Hannu lahjankin sisaruksiltaan; vedenkestävä pokkarikamera, nyt ei tarvitse enää tuskailla kameran toimimattomuudella tai huolehtia sen kastumisesta.

 

Juhlien jälkeen aloitimme leirin pystytyksen, menee jo rutiinilla. Jari oli ottanut vetovastuun kokkailuista, ja vesi herui kielelle jo viikon ruokalistaa tutkiessa:

 

Ruoan jälkeen (olipa muuten hyvää!) Jannen katseet alkoivat jo harhailla järvellä siihen malliin, että Hannu vanhimman valtuuksin vapautti hänet kalalle.

 

Aloitin kalastuksen ylemmältä järveltä, jota jo kopterista katselimme sillä silmällä, myöskin leiripaikkana. Kaloja ei pinnassa näkynyt, joten päätin keskittyä onkimaan pinnan alta, kohtalainen tuuli myös tuki jättämään pinturikalastuksen tyynemmälle kelille.

 

Ilta meni jo myöhään, ennen kuin sain ensimmäisen kalakontaktin erään karikon vierestä punertavaan pupaan, tämä ei kuitenkaan pysynyt kiinni. Jatkoin kalastusta, totesin että oli hyvä kun tuli otettua kurahousut mukaan, näitä järviä ei rannalta profiilin takia pystyisin muutoin tarkasti kalastamaan.

 

Hetkeä myöhemmin varovaista tärppiä seurasi parempi puraisu, ja todella pirteä n 40 cm rautu pääsi mukaan, tästä tulisi aamupalapöytään graavia. Kovin kauaa en enää jaksanut pyytää, vaan suuntasin kohti telttaa, jossa muut jo testailivat miten se uni maistuu tunturissa, näkyi maistuvan.

                                                                    

Päivä 2. sunnuntai

 

Graavirautua aamupalaksi, näyttää ja maistuu herkulliselta

 

Poudan ennustus toimi myös tänään, ja luvassa oli hellettä, onneksi tuuli hieman, vaatevalinta ei osunut kellään ihan nappiin, laukusta löytyi mm. Gore-Tex-pukua, villapaitaa, fleece-välikerrastoa, useammat parit pitkiä kalsareita, Jannelta jopa karvalakki. Vähemmän oli kuitenkin tennissukkia, teepaitoja saatikka niitä shortseja. Onneksi kuitenkin sääskiä ja paarmoja oli, eivät perkeleet päässeet vaatteiden läpi syömään.

 

Hannu ja Markku päättivät kalastaa pääasiassa kotijärveä, kun se liian usein on jäänyt luvattoman vähille, vesi on aina kirkkaampaa siinä viereisessä..

 

Lähdimme Jarin kanssa tutkimaan Njerrejauren virtaa ylävirtaan päin, kartan mukaan sieltä pitäisi löytyä hyvännäköisiä poteroita. Päästyämme ylemmän järven päähän, paikkaan jossa joki syöksyy järveen, näky oli huikea: kapea, mutta syvä virta, jonka vieressä metreittäin lunta ja jäätä, sekä kristallinkirkasta vettä. Tuli ihan Pohjois-Norjan lohijoet mieleen. Markku oli edellisiltana käynyt samassa paikassa, oli nähnyt joitakin paksuselkäisiä, mutta pieniä kaloja poteroissa. Me emme kuitenkaan tästä tavoittaneet mitään, hienoja kuvia lukuun ottamatta, joten päätimme suunnata jokivartta ylöspäin.

 

Yläosat osoittautuivat suureksi pettymykseksi, pari pientä kalaa kävi pintomassa, mutta joki oli äärimmäisen matalaa, eikä yhtään syvempää vettä löytynyt. Katsoimme karttaa ja toteisimme että seuraava syvemmän näköinen järvi löytyisi Norjan puolelta, jonne emme olleet lupia ottaneet, joten tunnustimme tappion ja viilensimme olotilaamme reppuun pakatuilla karhuilla. Paluumatka leiriin meni nopeasti, kyllä kahluuhousut olivat nappivalinta, voi kun olisivat olleet vielä mallia  neopreeni.

 

Leirissä varusteiden vaihto ja suuntasimme koko porukalla ylemmälle järvelle. Täältä Jari koukutti kolme nättiä rautua, pupaa purivat. Myös Hannulla ja Markulla oli tapahtumia, mutta yhtään yli 40 cm kalaa ei haaviin asti kellään sattunut.

 

Kello lähenteli jo puoltayötä, mutta tuuli alkoi häipymään joten päätin keskittää kalastuksen kotijärven vastarannalle, jossa näkyi joitain tuikkeja. Mitään massiivia parvia ei liikkeellä ollut, mutta ilmeisesti lämmennyt sää oli laukaissut kuoritumisen, sillä järven pinta täyttyi pienistä perhosista, vaaksiaista (joita raudut eivät syöneet). Pitkän ja haastavan session päätteeksi rantautin pupalla 47 cm raudun, kylläpä ovat pulleita ja pirteitä tämän järven kalat!

 

Päivä 3. maanantai

 

Aamukahvien yhteydessä Markun raportoidessa edellisiltaisen pikareissun isoista loiskautuksista, päätimme Jarin kanssa pakata kevyen päivävarustuksen ja suunnata kolmen kilometrin päässä sijaitsevalle tunturijärvelle, joka kopterista katsottuna näytti syvemmältä, siellä niitä isompia kaloja olisi. Kahluuvarusteet jättäisimme tällä kertaa leiriin, nyt ei hikoilla.

 

Saavuttuamme järvelle toteisimme sen olevan juuri kuin oppikirjasta, hyvän näköisiä niemiä, karikoita ja ennen kaikkea selkeä matalan ja syvän veden raja.

 

Tuuli rikkoi veden pinnan eikä pintomisia näkynyt, joten päätimme kalastaa syvemmältä, fast sinking polyleader ja oranssi Zonker heittosiiman jatkeeksi. Tämä kannatti, sillä hetkeä myöhemmin vavassa tuntui reippaampi tälli, ja lyhyen väsytyksen jälkeen kala suostui lähemmäs. Taimen, ja ihan hyvän kokoinen! Kuka se nyt aina rautua jaksaa pyytää, totesin. Kala suostui kuvattavaksi, 47 cm oli myös tälle kertynyt, ei paha näin puuttoman ja karun tunturijärven kasvatiksi.

 

Päätimme kiertää koko järven, ja keskityimme kalastamaan vain parhaimman näköiset ottipaikat. Mitään mainittavia tapahtumia ei reissulla ei tullut, lukuun ottamatta muutamia näköhavaintoja isommista taimenista, esittivät jopa kokovartalohyppyjä vaaksiaisten perässä, kaukana heittokantamamme ulkopuolella.

 Jari kalastaa sponsoripaidassa :)

 

Löysimme myös ruosteisen kappaleen, jota Jarin kanssa arvelimme kaminaksi, pitäisikö viedä mukana, kun meinaa olla vilu, + 25 C

Kaminako se siinä?

 

Paluumatkalla leiriin kävimme vielä pikaisesti kopaisemassa erään pienemmän lammen, josta oli puroyhteys suurempaan. Kovasta tuulesta huolimatta myös täällä saimme pari havaintoa kaloista, tänne on tultava tyynemmällä kelillä uudestaan!

 

Päivä 4. tiistai

 

Tämän päivän vietimme leirissä, lähinnä palautellen edellispäivän retkeilystä (15 km kävelyä) ja varustehuoltoa suorittaen. Kalastimme kotijärvellä, kun huomasimme että vispilä ilmestyi tunturin takaa, tuoden 4 hengen porukan ylemmän järven parhaalle paikalle. Hannu kävi moikkaamassa ruotsalaispoppoota, olisivat kuulemma perjantaihin asti, 10 reissu heillä jo samoilla alueilla. Eipähän tule yksinäinen olo, kun on naapureita.

 

Päivä 5. keskiviikko

 

Tämän päivän vietimme koko porukalla taimenjärvellä, Jari sai & vapautti yhden ja Hannu karkuutti toisen paremman taimenen, Janne koukutti yhden taimenen, edellistä poiketen täysin kirkas kala joutui etsijäperhon pettämäksi, on se vaan ottimato!

 

Hannu ja Markku olivat löytäneet pienen määrän puita, ja paistelivat makkarat, oluet kyytipoikana. On se rankkaa tämä tunturielämä.

 

Päivä 6. torstai

 

Janne ja Markku pikkujärvellä. Heti kättelyssä Jannelle 51 cm pinturitaimen, caddikseen otti, ja ihan kurkun pohjalla perho. Elvytyksestä huolimatta kala ei lähtenyt uimaan, joten illalla olisi luvassa kivikalaa a la Hannu.

 

Kivikala laitetaan laattakiven päälle nahkapuoli alaspäin, pysyy siinä kuin tauti, muutoin valmistus kuten perinteinen loimukala. Nautittiin kyytipoikana hieman sihijuomaa, kala meni jalkoihin ja juoma päähän, alkoi nukuttaa ZZZzzz…

 

Päivä 7. perjantai

 

Torstain pienimuotoiset grillijuhlat takasivat hyvät yöunet, mutta aikainen herätys tuli luonnon puolesta jo viiden aikaan, kun säätiedotuksessa luvattu ukkoskuuro saapui viimein Pältsallekkin. Hannun ja Jarin osaksi lankesi tavaroiden tuominen säältä suojaan ja teltan myrskyliepeiden valmistelu rajuilmaa vastaan. Ensiksi alkoi erittäin voimakas tuuli, jota seurasi raju sadekuuro. Koko homma oli ohi seitsemään mennessä, kotimme kesti tämänkin, kyllä norjalaiset osaavat kodan valmistuksen, mutta onhan se kestänyt paljon pahempiakin (ks. edelliset reissuraportit). Samaa ei voinut sanoa lokkiparkojen kivelle rakentamastaan pesästä, munat ja pesä olivat kadonneet metristen aaltojen mukana.

 

Aamulla tuuli oli jo laantunut siedettäväksi, mutta tunturi oli peittynyt sankan sumun ympäröimäksi. Sehän sopii, sillä sumullahan se iso rautu syö..

 

Olisi pitänyt grillata vähemmän ja herätä hieman aiemmin, sillä aamutoimien yhteydessä suoritettu kiikarointi paljasti tuikkirengasta ja raudun herkkua, vaaksiaista joka puolella, siihen asti kunnes pääsimme viimein rantaan ja totesimme pintomisen ja syönnin jo hiipuneen. Janne koukutti muutamat Mr. Holmesin taisteluvälineen mittaiset rauduntekeleet kuulapää-nymfoilla, vailla kontakteja parempiin kaloihin.

 

Iltapäivä ei tuonut helpotusta hommaan, kotijärvi vaikutti kuolleelta, missään ei näkynyt pinnassa edes sitä pientä mustaa, eikä niiden perässä pintovia kaloja.

 

Viimein vispilän ääni kuului ja vei mukanaan ruotsalais-seurueen. Kotijärven meiningin jatkuessa koko päivän hiljaisena kuin hautausmaalla, päätimme Jarin ja Markun kanssa mennä ratsaamaan löytämämme niemenkärjen, ottipaikan, jota nämä sinivuokot olivat jo useamman päivän hallinnoineet pitkine vapoineen.

 

Markku löysi rannalta katkarapuja, olivat hurrit sitten kalastelleet passiivipyydyksillä, ei kiellettyä mutta kaukana urheilukalastuksesta. Meillä päin parhaat katkat löytyvät lautasilta, ei koukkujen koristeina. Oli pojat vissiin kalojakin saaneet, kun ainakin pienien rautujen päitä löytyi rannasta.

 

Illasta jatkoimme Jarin kanssa alueen haravointia, paikalla oli ainakin kolme pienempien rautujen parvia, mutta siellä täällä myös tynnyrituikkeja.

 

Janne oli heittämässä larva+pupasetillä, kun yhtäkkiä vapa niiasi ja siimat alkoivat kadota kelalta, ”nyt on parempi kala kiinni, trofee-sellainen”, ehdin huutaa Jarille kun kala päätti kääntyä ja irtosi, voi v…u. Viimeksi vastaat menot sain parin viikon takaisella Kapeenkosken reissulla, jolloin + 60 cm taimen tuli ihan kuvattavaksi asti. No vielä se iso rautu joku päivä tulee..on siinä isoja, pakkohan niitä on olla..

 

Tuo tapahtuma jäi illan viimeiseksi paremmaksi kalaksi, joitakin isomuksia kävi Jarilla seuraamassa uistinta, siihen kuitenkaan tarttumatta.

 

Kalastimme aina aamun pikkutunneille saakka, pientä riitti, yksi noin nelikymppinen tuli, mutta sekin kuonosta kiinni, sai vapautensa takaisin, oli muuten sopivasti lihava.

 

Päivä 8. lauantai

 

Edellisen päivän sumu oli vaihtunut jälleen aamusta paahtavaan auringonpaisteeseen. Jarin ja Jannen yöllinen kalastussessio jatkui sen verran pitkään, että leiriin palatessa Hannu ja Markku olivat jo nousseet aamukahvinkeittoon. Jari meni nauttimaan pienet unet, paarmoja ja sääskiä ja sen kuuluisan Naantalin auringon lämmittämää telttaa uhmaten. Kaminalle ei vieläkään ollut tarvetta, vaikka hiiliä olisi ollut vielä jäljellä.

 Janne jäähyllä :)

 

Jannen kertomukset hurjista läsähdyksistä ja Head&Tail-tyyppisistä isomusrautujen pintomuksista valoivat uskoa pappoihin, siispä suuntasimme vielä kolmistaan kertaalleen ruotsalaisleirin edessä olleeseen niemenkärkeen. Jannen voimat eivät ruisleivän ja parin helteen lämmittämän nakin johdostakaan palautuneet, ja kun rautuparvien pintomiset olivat selvästi klo 5-6:30 aikaisista heikenneet, Markku ja Hannu saivat jakaa poolit kahdestaan, Jannen lähtiessä vielä vetämään pienet nokka-unet ennen leirin purkua. Kalat jatkoivat jo yöltä tuttuja metkuja, seurasivat uistinta vanoja tehden, rautaan kuitenkaan purematta.

 

Hannu päätti vaihtaa taktiikkaa, ja kaivoi askistaan raudun surman, Hans Van Klinkenin kehittämä kalvoroikkuja siiman päähän ja jo kohta parempi kala sen hyväksyi. Vastaiskun yhteydessä siimat kuitenkin silmille, oli kuulemma sormin tunnistellessa jokunen tuulisolmu tullut, kummallista kun Hannu kuitenkin kertoi kalastavansa yleensä paksuilla perukkeilla, Norjan lohireissuunkin aikoi hankkia millistä tapsia.

 

Kalamies on erimies, eikä Annen tarvinnut jäädä kalatta, Markun koukuttaessa vielä virpalla kotirannasta nätin nelikymppisen (raudun). Pappia päähän ja kala kylmään. Meitä ei voi ryöstökalastajiksi haukkua.

 

Leiri purettiin normaaliin tapaan hyvissä ajoin, kaksi tuntia ennen lentoa. Kopteri saapui neljäkymmentäviisi minuuttia aikataulusta myöhässä, kun Lentäjä-Pekka oli turhaan odottanut Rostojoelle matkalla ollutta porukkaa saapuneeksi Kilpisjärvelle.

 

Hannu nauttii auringosta

 

Paluulennolla Pekka kertoi naapurileiriläisten tuoneen kaksi laatikollista rautua matkassaan, ahneita nuo ruotsalaiset, no ehkä poliisien palkoilla ei juhlita, kun kotia asti tarvitsee noita jääkauden timantteja raahata.

 

Ennen paluumatkaan kävimme perinteiseen tapaan nauttimassa Kilpisessä Puffetin, ei kyllä hampurilaiset ja paneroidut seifileet vetäneet vertoja Jarin Pippuripihveille ja Hannun Kivikaloille, mutta mahat tuli täyteen.

 

Markku ja Hannu jakoivat ajovuorot, Jarin ja Jannen nauttiessa parit huurteiset leffaillan kylkiäisenä. hyvin Viaplay toimi, vaikka 3G ei ihan joka notkossa toiminutkaan. Matkalla piti muutamaan kertaan pysähtyä tyhjentämään vedet kylmälaukusta, ja ehkä myös matkaajista. Kalja kusettaa.

 

Oulussa Markkua odotti parempi puoliskonsa Riitta, Kuusamoon aikoivat vielä ajella yötä vasten. Sovittiin Markun kanssa että ensi vuonna uudestaan, jos vaan voitelurahoiksi Riitalle annettu puukko riittää, ja ellei, niin sitten vaan nakuna siivoamaan koko koti, toimii aina J

 

Hannun vaimo, Paula, oli lämmittänyt saunan ja viilentänyt tunturipuron veteen valmistetut huurteiset, eipä ollutkaan hetkeen tullut otettua. Kokonaisen oluen ja saunassa suoritetun puhdistautumisen jälkeen Janne vetäytyi no nukkumaan, Hannu ja Jari katsoivat vielä Brasilia-Hollanti-peliä, Jari tosin pitkästyi nopeasti ja nukahti istualtaan sohvalle.

 

Yhteenveto

 

Hyvän reissun tunnistaa kuulemma aina siitä, että alkaa jo valmiiksi suunnittelemaan seuraavaa. Hannu ja Janne suuntaavat heinäkuun lopussa Vadsån kunnassa sijaitsevalle Vestre Jakobselvalle, josta tulee omaa raporttia myöhemmin.

 

Ensi vuoden rautuleirin tarkka paikka ei ole vielä tiedossa, paluulennolla katsotut tunturijärvet olivat n 1000 m korkeudessa, voisi olla normaalikeleillä hieman arktisen olot. Ajankohta tulee kuitenkin ajoittumaan heinäkuun alkuun, ja kokoonpano pysynee samana, ellei oteta sitten kiertävää, viidettä vahvistusta matkaan.

 

Yhteenvetoja voisi todeta, että maisemat ja kelit eivät olisi voineet olla paremmat, kalaa tuli juuri sopivasti ja välineet toimivat. Ehkä ensi vuoden reissulle toivoisi syvempää vettä lähempänä rantaa, onneksi meillä oli parit kahluuvarusteen mukana, kun kalat, varsinkaan paremmat, uskaltautuneet ihan rannan tuntumaan yön pikkutunteja lukuun ottamatta.

 

 Perhoista ja tekniikoista

 

Perhoista parhaiten toimivat suhteellisen pienet vesiperhosjäljitelmät (Caddis a la Nyblom koossa 12-10), punertavat/keltaiset pupat ja hieman yllättäen painotetut, oranssin väriset katkaperhot. Jani Jäppisen Tunturikalastaja-kirjasta kopioitu etsijäperho ei rautuja tällä reissulla saanut tililleen, mutta kaksi taimenta (47 cm ja n 45 cm) siihen puri.

 

Tällä reissulla tuplaperhotekniikka toimi hyvin (pinturi+pinturi ja pinturi+pupa), tosin tuulessa heitettäessä yläperho tapasi kietoutumaan aiheuttaen sylttysalaattia. 0,17mm ja 0,20mm rullat perukesiimoja riittivät juuri ja juuri.

 

Kalat löytyvät tuttuun tapaan syvänteiden reunoilta ja karikoilta, virtapaikkoihin ne eivät olleet ainakaan vielä siirtyneet.

 

Janne Ruonio