Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.
Mordanjärvi-Tjålme, Ruotsi 12.-18.8.2007

Elettiin elokuun toisen viikon loppua, sunnuntaina alkaisi uusi lapin erämaajärvien ja -lampien valloitusyritys. Edellisestä vuodesta oli jäsenmäärämme kasvanut, uskaliaita yrittelijöitä oli tällä kertaa yli tuplasti edelliskertaa enemmän:

  • Jäsen H (Veljeksistä vanhempi)
  • Jäsen J-P (Veljeksistä nuorempi)
  • Janne (H:n poika)
  • Pekka (Jannen kaveri)
  • Hannu R (H:n kaveri)

 

Alkuvalmisteluja Kehä 3:n sisällä

Jäsen J-P oli tehnyt ennen reissua periaatepäätöksen jättää virvelit tältä reissulta kotiin ja opetella perhokalastuksen, tuon kalastusmuodoista ehkä haasteellisimman, ja joskus jopa outoja onnistumisen mukanaan tuomia ahaa-elämyksiä sisältävän herrasmiesharrastuksen. Lajinvaihtoon oli muutenkin hyvä tilaisuus, sillä edellisestä, uisteluvehkeillä tapahtuneesta kalareissusta oli kulunut jo liiankin pitkä tovi. Mikäs siinä; aikaa reissuun olisi vielä viikkoja, joten Jannen avustuksella hankittiin tarvittavat välineet, vapa+kela+siimasetti, kahluuhousut -kengät ja -takki, jos jonkinmoisia oheistarvikkeita hyödyntäen liikkeitä aina Motonetistä Orvikseen. Lopullisia kustannuksia jäsen tuskin uskaltaa edes itse ynnäillä, mutta kalaa on tultava, jotta kilohinta saadaan alkamaan edes kolminumeroisella euromäärällä. "Elämä on" kuten joku viisas mainosmies on joskus teleoperaattorin kampanjaan osuvan lauseen veistellyt.

Kun kaikki tarvittava ja tarpeeton välineistö oli hankittuna, oli aika siirtyä harjoitteluun. Kuusi päivää rautu- ja harjusparatiisissa on liian lyhyt aika opetella heittämään "siimat pihalle", vieläpä hienoisessa tunturipuhurissa. Harjoituspaikaksi valittiin Vantaanjoen partaalla sijaitseva nurmialue. Vuosikymmenten vankan golftaustan omaavalle jäsen J-P:lle siirtyminen viheriöltä suoraan vesiesteeseen olisi saattanut olla liikaa.

Ennen ensimmäisiä heittoja greenillä Janne piti kaksi minuuttia kestäneen, pakollisen teoriaosuuden: "Otat sitä siimaa ulos, vedät vavan takana kello yhteen ja edessä pysäytys kello kymmenen kohdalla, eiks niin?". Oletin että ensimmäinen harjoituskerta olisi ollut enemmän tai vähemmän katastrofi - niin kuin se varmasti allekirjoittaneen lisäksi on muutamalla muullakin päivänkorennon esiasteen puremalla perho-onkijalla ollut, mutta opettajan naama vääntyi pakostakin hymystä ihmetykseen. Mieshän oppii jo tunnissa perusheiton 10-15 metrin pituuteen! Viheriöltä on selkeästi ammennettu selkäytimeen liikeradan ja ajoituksen merkitys onnistuneeseen suoritukseen, loistavaa. Ehkä perhovapa ei vaihdukaan ensimmäisen päivän jälkeen virpomiseen - ehkä. Noin kahden tunnin  pikatreenien jälkeen (ja lukuisten koirantaluttajien "onko tullut kalaa", "joki sijaitsee muuten tuossa 100 metrin päässä" -kommenttien jälkeen) päätettiin yhteispäätöksellä siirtyä afterfishing:n puolelle siisteihin sisätiloihin jatkamaan solmuoppia ja nostattamaan reissukuumetta entisestään katselemalla toisten saamamiesten saaliita netistä..

Lukuisten huurteisten aiheuttamaa kohonnutta itsetunnon määrää on vaikea kuvailla mutta MP-reissua tästä ei ainakaan tulisi, ei sitten tekemälläkään, sen verran kovia kavereita täältä etelästä on lähdössä. Ainut asia mikä arvelutti, tunturivesistöihin soveltuvat perhot, mitä väriä pitäisi sitoa, onkohan vesi yhtä kirkasta kun pesuaineella puhdistettu Vantaanjoki, vai pitääkö sitoa jotain näkyvää ja haisevaa, esimerkiksi pinkkiä leechiä tai vastaavaa katkatahnalla höystettynä, hmmm, ehkä ei... Aika mennä nukkumaan..

EK-1, Helsinki-Oulu-Kilpisjärvi, 1209 km

Nyt se olisi viimeinkin käsillä, reissuunlähtöviikonloppu.  Jäsen J-P ja Janne saapuivat perjantai-yönä  Helsingistä Ouluun tekemään viime hetken valmisteluja, oli ostettavat ruoat, tehtävä viime hetken varustehankinnat ja totta kai ne ottiperhot. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä jäsenet J-P ja H olivat ilmeisesti nauttineet miestä väkevämpää, sillä löysin lähtö-aamuna ottiperhorasiastani todella erikoisen perhon, joka kantoi nimeä "Kesäyön unelma" Paljaalle koukulle oli sidottu valkoinen päivänkakkara. Miehet nauroivat kuorossa kun kysyin, mikä he...tti tämä on ja ja kuka sen on tänne lisännyt. Noh sanoin että tosimies se ottaa kalan tälläkin, nähkääs vaan..

Sunnuntai-aamu koitti viimeinkin, kellon ollessa 4.30 saapui Hannu uudenkarhealla Mitsubishin Outlander -maasturilla pihaamme. Neliveto, runsaasti tavara- ja matkustajatilaa ja ennen kaikkea ilmastointi. Vähän meinasi silti säälittää Hannun puolesta, uusi auto ja paluumatkalla se olisi täynnä miehiä, joiden kalsarienvaihdosta olisi kulut vähintään viikko, noh siihen on vielä aikaa. maasturin katolle viriteltiin Jäsen H:n vanha suksiboksi, väri oli oikea mutta Mersun merkki ei istunut sataprosenttisesti Mitsuun, mutta mehän ei olla niin turhantarkkoja esteettisyyden suhteen. Myös naapurin Pekka saapui varusteiden kanssa aikataulussaan, joten ennen aamu viittä oli auto pakattuna ja matka kohti Kilpistä saattoi alkaa.

Menomatka sujui hyvin, sunnuntai-aamuna liikennettä oli erittäin vähän ja keli muutenkin hyvä. Helikopterikyyti Kilpisjärveltä lähtisi kello 14, joten meillä oli hyvin aikaa käydä ostamassa kalastusluvat Karesuvannosta Ruotsin puolelta ja syödä herroiksi Kilpisjärvellä, seuraava viikko syötäisiin sitten joko kalaa tai paljasta ylähuulta riippuen ryhmän ponnisteluista ja kala-onnesta.

Siinä se oli, uljas Saana-tunturi ja heti vieressä Polar-lennon tukikohta Kilpisjärven rannassa. Emme olleet ainoat matkalaiset, parkkialue oli täynnä autoja, ja helikopteria odottamassa yksi seurue ennen meitä. Tunturialueella tilaa kuitenkin riittää, joten luultavimmin poolille ei tulisi olemaan ruuhkaa liiaksi asti. Lentoyhtiön yrittäjä kertoi kesän olevan myöhässä, ja kalastuksellisesti ajankohdan olevan nyt otollinen ressulle. Jokikalastusta kuulemma haittaisi kuivuus, moni isompikin puro oli kuulemma kuivana. Tämä ei kuitenkaan meitä säikäyttänyt, sillä keskittyisimme järvikalastukseen.

Lentomme viivästyisi ainakin tunnilla, kertoi toimistossa ollut nais-ihminen. Lentäjä oli joutunut turhaan etsimään erästä vaeltajapariskuntaa. Sovitun hakupaikan suhteen oli ilmeisesti tapahtunut sekaannus. Toivottavasti he lopulta löytyisivät, ettei heidän paluumatkansa menisi patikoinniksi. Nyt kun meille ilmaantui ylimääräistä luppoaikaa, soitimme viimeiset puhelut kotiväelle. Tämän jälkeen "joudumme" olemaan tavoittamattomissa lähes viikon. Kuuluvuutta piisaisi ainoastaan joillakin korkeimmilla kukkuloilla, joten sinne mentäisiin ainoastaan hätätilanteissa, sen verran kiipeilyä se tulisi vaatimaan.

Kopterista avautuu huikeat maisemat

Viimein kuulimme kopterin äänen, ja punainen kopteri laskeutui sulavasti sille rakennetulle asfalttikentälle. Ohjaamosta noussut lentäjä tervehti ystävällisesti jo malttamattomana odottanutta joukkiotamme ja kysyi: "Te olitte se Mordanin porukka, vai?".  "Niin ollaan", kuoro vastasi jälleen yhteisääneen.

Suunnitelma on siis kalastaa ensin kolme vuorokautta Mordanjärvellä tavoitellen pääasiassa rautua, tuota kaikkien kalastajien himoitsevaa valkoeväistä ja punalihaista kalojen kaunotarta, siirtää sitten perusleiri 5 km sijaitsevalle harjuspainotteiselle Tjålmejaurelle, jossa saalisvarmuus on korkea. Eli vähintään kahta erityyppistä kalastusta on tarjolla, plus mahdolliset joki/purokokeilut vesitilanteen salliessa.

Tankkauksen jälkeen aloitimme kopterin lastauksen. Saimme mahdutettua kaiken tavaran ja miehistön samaan kopteriin, joten kahta lentoa ei tarvittu. Mukaan mahtui myös säkillinen nuotiopuiksi varaamiamme koivuhalkoja, koska puuttomalla tunturialueella on nuotion teko muuten erittäin vaikeaa. Täytyisi polttaa muita varusteita.

Kopterikuski käynnisti moottorin ja nosti härvelin ilmaan, ottaen suunnan kohti Kilpisen länsipuolta. Tunnelma oli jälleen kerran sananmukaisesti korkealla. Kopterin suunnatessa yli puuttoman tunturimaiseman ,miesten kasvot loistivat kilpaa kuin Naantalin aurinko kesäkuussa, vaikka ilma oli pilvinen eikä lämpötila tunturissa tulisi olemaan kovinkaan paljon kymmenen celsius-asteen yläpuolella. Toiset suuntaavat lomamatkansa Kanarialle paahtavaan aurinkoon tai kaikilla herkuilla varustellulle kesämökille, toiset maksavat kohtuullisen hinnan päästäkseen askeettisiin olosuhteisiin kauas luksuksesta, meidän ryhmä kuuluu siihen jälkimmäiseen. Kaikki tiesivät, että viidentoista lentominuutin jälkeen olisimme maanpäällisessä paratiisissa - olipa kaloja tai ei.

Ohitimme ensin mutkittelevan Kummaenon, tuon kohtuullisen pienen, mutta äärimmäisen kauniin ja hienoja taimenia suvantoihin kätkevän joen. Jokea ympäröivä maasto vaikutti enimmäkseen suolta tai rämeeltä. Tämä voi karsia kalastajia ja sitä kautta saattaa tarjota isojakin yllätyksiä, ken tietää. Tämäkin täytyy joskus tulla tarkastamaan, mutta vettä täytyy olla enemmän. Nyt hiekka paistoi liiaksi mutkakohdissa ja vesi on kuulemma ennätys alhaalla, lentäjä totesi saman minkä kuulimme jo lentotoimiston naiselta.

Hetken kuluttua saavutamme Tjålmejauren, tämän ison ja kirkasvetisen järven, jonka rantoja kiersin edelliskesänä isäni, jäsen H:n kanssa kolme vuorokautta käyttäen ylhäällä kymmeniä - ellei jopa lähes sataa harjusta (suurin 53 cm). Turhaan ei paikalliset kutsuneet järven olevan täynnä "Tjålmen särkeä", 40-45 cm keskimitaltaan olevaa järviharjusta. Jäsen H näyttää kopterikuskille noutopaikan, puronsuussa sijaitsevan suojaisan harjupaikan. Tällä paikalla edellisvuonna asusteli tanskalaispariskunta. He olivat kuulemma olleet jo kolmatta viikkoa reissulla, kalaa siis lähistöllä täytyi olla enemmänkin.

Nyt emme kuitenkaan laskeudu tänne, vaan suuntana on noin 5 km päässä sijaitseva kapea ja pitkä Mordanjärvi ja sen lähistöllä sijaitsevat  kymmenet pienemmät lammet ja niiden väliset purot ja putaat, joihin joukkueemme tulee lähipäivinä tekemään X-määrän täsmäiskuja kraavirautu silmissä kiiltäen. Vaviskaa kalat, vaviskaa!

Päivä 1/7 (12.8) Mordanin perusleirin pystytys ja löysät pois

Pian kopteri suuntasi kulkunsa pienten purojen ja järvien muodostamaa "polkua" pitkin pitkulaiselle Mordaninjärvelle. Järvi oli jakautui kahtia, välissä oli pieni puro, joka laskeutui kohtalaisen jyrkkänä alempaan puoliskoon. Puronsuu, rautupaikkaa totesin itsekseni. Valitsimme leiripaikaksi ylemmän Mordanin länsipuolen, sopivasti kuivaa kangasta johon perusleiri olisi hyvä pystyttää. Vastaranta vaikutti kivikkoiselta. Kopterikuski laskeutui, mutta koska jalaksen alla tuntui olevan kivenmurikka, nosti hän vispilää noin 10 cm ylöspäin ja saman verran sivulle, todeten: "Nyt on parempi". Ihmeellistä kuinka tarkasti tällaista voi ohjata. Kuski jätti roottorin pyörimään ja avusti meidät tavaroinemme ulos. Paluukyytiä ei tarvinnut kuitenkaan tyhjänä tehdä, kuski keräsi lähistöltä olleet poronsarvet koneeseen ja toivotti kireitä, onneksi ei sentään kalaonnea, vaikkei taikauskoisia porukastamme löydykään (tai ei ainakaan tunnusteta)

Olimme liikkeellä kolmen teltan taktiikalla, Jäsenet H ja J-P jakaisivat veljellisesti teltan, samoin kuin Janne ja Pekka. Hannu sai vapautuksen haisevista ja kuorsaavista, ei niin kauniin sukupuolen edustajista majoittuen omaan telttaansa.

Muiden vielä pystyttäessä asumuksia jäsen H otti varaslähdön (tässä vaiheessa kuume oli noussut liian korkeaksi eikä lääkettä ollut tarjolla - paitsi pikainen oman rantamme korkkaus). Ei mennyt kauaa, kun oranssi-punaiseen vieheeseen tarttui ensimmäinen kala, reilu 30 cm pituinen jääkauden asukki, ei paha alku ollenkaan, laji oikea mutta koossa vielä petrattavaa.

Tässä vaiheessa alkoi levottomuus tarttua muuhunkin ryhmään ja leiri oli valmis ennätysajassa, ruokatarvikkeet omilla paikoillaan laavussa, vaatteet ja kuivamuonat teltoissa ja vavat kasattuina pientareella. Oli aika ottaa löysät pois ja tehdä sitä minkä takia tänne tultiin - Röytää!

No joo, suunnitelmat ei aina mene niin kuin pitää, ja vaikka järvi vaikutti erittäin hyvältä, jäi Jäsen H:n kala ensimmäisen päivän ainokaiseksi. Itse lähdin alemmalle Mordanille, loppu porukka kalasteli ylempää osaa.

Alaosa vaikutti hyvältä. Järven jakaman puron suu oli juuri ottipaikan näköinen "varman kalan paikka", happipitoista vettä, pieni könkämä, jonka alapuolella virran syövyttämä kapea ura, pomminvarmaa raudun syönnöspaikkaa. Aloitin kalastuksen kaukaa puronsuun toiselta puolelta, tarjosin omia varmoiksi todettuja aloitusperhoja, mustaa kuulapäätä, larvaa ja pohjaperhona painotoukkaa, -turhaan.

Pintakäynnin paljastaisivat rautujen olinpaikat varmuudella, mutta sää oli siihen liian tuulinen ja kolea. Pintakalvo rikkoontui puhurista, joten kuljin rantaa pitkin tarjoten pupaa, larvaa ja hetkittäin jopa klikkiä sattumakalojen saavuttamiseksi, mutta järvessä ei elämää tuntunut olevan. Kalaa on silti pakko olla, järvestä laskee puro "ympyrälampeen", josta rantautin edellisvuonna 55 cm pituisen raudun, ja sain siimat silmille huomattavasti suuremmalta tuttavuudelta. "Tämä on sitä paitsi isompi  järvi, joten kalojen on oltava myös isompia", totesin ajatuksissani. Kyllä tämä tästä.

Illan suussa palasin leirille ja haastattelin muita jäseniä, kaikilla samat havainnot, hiljaista oli niin kalojen, mutta onneksi myös muiden kalamiesten suhteen, ei ollut heittopaikoilla rinkejä, puita tai roskia, eli saimme nauttia ihan itseksemme. Iltapalaksi nautimme leipää ja metwurstia, onneksi emme uskoneet Jäsen H:ta ja otimme mukaan muutakin kuin karkeaa suolaa, yksi kolmikymppinen rautu ei olisi tarjonnut riittävästi energiaa kunnon yöunia varten. Iltapalan jälkeen kömmimme telttoihimme elpymään pitkästä ajopäivästä ja laatimaan suunnitelmia noiden pirullisten eväkkäiden tartuttamiseksi.

Päivä 2/7 (13.8) Normipäivä

Tämä päivä jotenkin vaan meni siinä siivillä, ilman kummempia mainitsemisen arvoisia asioita. Päivällä tuulen tyyntyessä kotijärvessämme esiintyi satunnaisia pintomisia, kalat eivät vaikuttaneet kovinkaan isoilta. Klinkit kiinnostivat rautuja, mutta kalojen kokoluokka oli 15-20 cm, ei näitä jaksanut häiritä tai vahingoittaa koukuttamalla, antaa pienokaisten syödä ja kasvaa.

Päivällä Jäsen H ja Hannu kävivät tarkastamassa leirin yläpuolisia lampia, me muut pysyttelimme Mordanilla. Lopputulos oli sama, kalaa on, mutta koko pientä. Missä ne isommat on, odottavatko kenties yötä vai onko niitä ollenkaan?

Jäsenet J-P ja H päättivät pitää liikuntapainotteisen illan ja patikoivat lähelle Norjan rajaa, tavoitteena tutkia kartalla niin houkuttelevalta näyttänyt "Kolmen kukkulan järvi", lähellä Norjan rajaa. Saalis jäi saamatta, mutta pojat olivat hetken uransa huipulla - järvi nimittäin sijaitsi +975 m merenpinnan yläpuolella, oli kuulemma hieman epätodellinen olo kalastaa tunturissa olevassa "ammeessa". Järven rannalta oli oiva tilaisuus soittaa kuulumiset kotiin sillä sieltä löytyi täydet kentät ja näköyhteys lähimpään linkkimastoon.

Päivä 3/7 (14.8) Täsmäiskuja kohteisiin

Jäsen H oli hommannut reissua varten kaksi untuvapussia ja ilmatäytteiset patjat, luksusta jos saanen sanoa, aamuherätys oli erittäin paljon miellyttävämpi kuin edellisellä reissulla, lämpiötila ei nytkään ollut kuin maksimissaan +5 C, mutta pienintäkään vilunvärettä ei aamuyöllä tai aamulla tuntunut.

Nuorimmat kalamiehen, Pekka (25 v) ja Janne (27 v) tietävät aamupalan merkityksen jaksamiseen. Aamulla kone täytyy tankata hiilihydraateilla, siispä puuroa ruisleivällä a'la Pekka, toistoja reissun loppuun saakka. Pysyy vatsa kunnossa ja miehet energisinä. Maittavan aamiaisen ja rommilla terästetyn aamukahvin jälkeen porukka jakaantui taas kahtia, Jäsen J-P, Janne ja  Pekka lähtivät kartoittamaan leirin  alapuolisia järviä, Jäsen H ja Hannu keskittyivät "kotijärveen" ja yläpuolisiin pikkujärviin.

Raudun onginta on aina siinä mielessä mielenkiintoista puuhaa, ettei koskaan tiedä, onko ko. järvessä kalaa ollenkaan, koska kaikissa tunturijärvissä tai -puroissa ei niitä kuitenkaan ole. Toisaalta saatat heittää tuntikausia tyhjää ja kun olet palaamassa niiltä muilta varmoilta paikoilta, huomaat tyhjän järven täyttyneen tuikkirenkaista.

Olimme eräällä pikkulammella ja tuikkeja saati sitten rautuja ei näkynyt kunnes Pekka teki varman rautuhavainnon, noin 35-40 cm rautu seurasi uistinta tarttumatta kuitenkaan siihen ahnailla hampaillaan kiinni.  Muutamaa heittoa myöhemmin Pekka oli hankkinut meille ne kaivatut kraavikalat, kaksi pannukarheaa, n 40 cm jääkauden reliikkiä.

Monet perhokalastajat parjaavat tai sorsivat virvelimiehiä, kun he muka karkottavat kalat, eivät ole yhtä valveutuneita kuin perhomiehet jne. Väitän piinkovana perhomiehenä, että asia ei todellakaan ole näin. Useaan kertaan olen havainnut esim. meritaimenkalassa, että kun pidemmälle ylettävät virpamiehet saavat kontakteja kaloihin, viehe voi houkuttaa kalan/parven lähemmäs rantaa jolloin perhokaverin pääsee jaoille (enkä ole ainoa tämän havainnon tehnyt).

Nyt kävi periaatteessa samoin, Vaikka raudut eivät olleet aluksi perhoista kiinnostuneita, Pekan heittämä lusikka paljasti järvessä olevan elämää. Tämä valoi uskoa minunkin, perhon vaihto ja nyt taktiikkana oli kalastaa käyttämällä pientä mustaa nymfiä pintakalvon alla, vedin siimaa takasin pienin nykäyksin ja kohta perhoa tukistettiin. Noin 30 cm kala ansaitsi vapautensa ja pääsi omaan elementtiinsä. Kello alkoi lähennellä jo puoltayötä ja tuuli alkoi läpäisemään karaistuneita sissejäkin, joten kamat kasaan ja suunta takasin teltalle.

Paltattuamme leiriin nautimme runsaan illallisen ja suoritimme pakollisen välinehuollon, kalsareita ei vielä kuitenkaan raaskinut kääntää tai saatikka vaihtaa, menisi vielä se vähäinenkin kalaonni. Siinä rommitotia siemaillessa kuuntelimme muiden kokemuksia. Jäsen H ja Hannu olivat viettäneet illan ylimmillä pikkulammilla, jossa olivat päässeet todistamaan kunnon hätsinkejä. Raudut olivat syöneet pinnasta todella aktiivisesti, klinkit ja lippa olivat toimineet, ainoastaan kalojen koko oli ollut pettymys, suurimmat yksilöt olivat olleet n 25-30 cm pituisia. Toisaalta ei ihme, sillä puuttomassa rakassa ei syötävää ole liiemmälti tarjolla, ylitiheä kanta ja "kesän" lyhyys ei varmasti  anna huimia vuosikasvulukemia.

Huomenna olisi aika siirtää perusleiri Tjålmejaurelle, ja kalastus painottuisi harjukseen. Tämä ei itseäni houkuttaisi kummemmin, harjus on kyllä erittäin mieluinen saalis, mutta rautuun verrattuna "helpohko", joten sanoin Pekalle: "Mitä jos käydään tarkastamassa yksi viimevuotisista paikoista, sain sieltä komean, yli viisikymppisen kalan". Vaikka kello oli jo paljon, Pekka oli helppo saada koukkuun, matkaakin tulisi vain 2-2.5 km, joten pääseehän sieltä nopeasti takasin, jos keli yltyy tai väsymys iskee, nyt tai ei koskaan!

Otimme kompassiin suunnan, reppuihin proteiinipatukkaa ja kaatoryypyt sen ison varalta ja ei kun kivirakkaan talsimaan. Saavuttuamme järvelle ei kelissä ollut hurraamista, tunturituuli piiskasi järvenpintaa, ei paras keli ainakaan perhokalastukselle. Aloitimme kalastuksen puronsuusta, jossa minulla oli edellisvuotena kiinni vauraampi kala. Nyt paikka oli tyhjä, ei ottanut ei sitten mihinkään. Päätimme kiertää koko järven ja tavata niemenkärjessä, josta se parempi kala oli noussut. Itse ehdin paikalle ensin, koitin pari heittoa "ottipaikkaan", mutta turhaan, tuulee liikaa, ei tästä nauti. Istahdin mättäälle ja jäin odottamaan kala-kaveriani saapuvaksi. Hetkisen kuluttua Pekka ilmestyikin ja kertoi, "ei täällä mitään oo, mennään pois", puolitosissaan kuten aina. Pekka on siinä mielessä mahtava kaveri, ettei koskaan valita, sopeutuu säähän tai tilanteeseen kuin tilanteeseen aina niin mahtavasti, huippujätkä isolla J:llä.

Kehotin kuitenkin testaamaan tuon samaisen niemenkärjen. Kolmas heitto, vapa luokilla ja räikkä alkoi huutamaan: "Nyt on parempi kiinni, voi prk.. ". Pekka aloitti väsytyksen, pari kierrosta siimaa sisään ja kommentti: "Ei vit.. päästi irti...oota ei kun kyllä se onkin kiinni". Ihmettelin tilannetta ja juoksin repulle ottamaan videokameran esille, jos vaikka pääsisi ikuistamaan tilanteen nauhalle, saattaa kyllä olla liian pimeää mutta yritetään silti. Minä kuvasin ja Pekka väsytteli. "Yllättävän laiskasti pistää hanttiin, tuntu alussa paljon isommalta", oli kommentit. Reilun viiden minuutin kuluttua kala tuli niin lähelle, että saatoin laskeutua hiekkapohjalle ja Pekka uitti väsyneen kalan haaviin. Siinä se makasi kivikossa, yli puolimetriä kalojen aatelia! Rautu oli selkäevästä kiinni, siinä syy taistelutahdon puutteeseen! Eli kala oli ilmeisesti ottanut aluksi uistimen suuhunsa, sai ravistettua sen irti (kun Pekka tunsi sen päässeen irti) ja lopulta epäonnekseen tarttunut evästään uudestaan kiinni, melkoista kalaonnea. Pekka kipaisi läheiselle rinteelle, jossa oli vielä lunta. Salama käyttöön kamerasta, kuvia todistusaineistoksi kotiväkeä varten, kala pussiin ja jäitä päälle. Tehtävä suoritettu, kompassista suunta takasin kohti leiriä. Huomenna syötäisiin sitten rautua ja kunnolla.

Palattuamme kello näytti viittä ja perusleirissä oli hiljaista, muu porukka oli jo ilmeisesti saaneet jo yrittämistä tarpeekseen ja nauttivat lämmöstä teltan sisäpuolella. Nälkä tuli mieleen vasta leirissä, ei olla syöty mitään pitkään aikaan, mietiskelimme. Pistin trangian tulille, tarjolla olisi aimo annos makaronia ryyditettynä makkaralla (otimme mukaan 2 kpl mieheen, jos sattuisimme tulistelemaan). Aperitiivina toimi jälleen kerran hölli (kuumaa vettä, sokeria ja Strohia), toimii.

Ruoan jälkeen märät vaatteet pussiin kuivumaan ja kohta nukkumatti kävikin heittämässä ne unihiekat silmille.

Päivä 4/7 (15.8) Pintovia rautuja ja matkalla harjusparatiisiin

Kello oli jo pitkälti yli puolenpäivän, kun sain viimein raotettua maakuupussini suuta ja totesin Pekankin vielä elbaavan. Edellisillan ja -yön aktiivinen yrittäminen vaati palautumista. Kuivat vaatteet päälle ja aamupalalle kyselemään muun seurueen kuulumisia ja päivän reittisuunnitelmasta.

Huomasin ilokseni ilman kirkastuneen, tuuli oli laantunut, keli lämmennyt ja jopa aurinko näyttäytyi puolipilviseltä taivaalta. "Aamupalaa" syödessäni tuumailin tilannetta, nyt olisi otollinen pinturikeli, nyt ne syö jos ovat syödäkseen. Pyysin porukan muilta jäseniltä pari tuntia lisäaikaa, ennen kuin aloittaisimme siirtymisen uudelle leiripaikalle. Koska kellään ei ollut mitään sitä vastaan, pian olinkin jo kiiruhtamassa eilisiltaiselle paikalla, josta sain ensikosketuksen rautuihin. Perillä huomasin, että tuikkeja oli ympäri järveä, arvasinhan! Nyt vaan täytyy löytää se ottiperho, koska pintakäyntejä riitti, aloitin oranssilla klinkillä. Heitin kohti lähimpiä tuikkirenkaita, ja kohta sain kosketuksen kalaan, mutta irti, varovaisesti ottavat. Hetken tyhjää pyydettyäni totesin, ettei mikään ei ole hankalampi tilanne, kuin nähdä paljon kaloja, mutta ei onnistua saamaan niitä ottamaan. Aloin epätoivoisesti kiertämään tuikkien perässä, ja joka kerta kun pääsin heitto-etäisyydelle, mokomat ottivat spurtin kauemmas tai eivät reagoineet perhoon millään lailla.

Vaihdoin taktiikkaa, nyt pientä pintapupaa kehiin ja odottamaan paikoilleen, että parvi tulee seuraavan kerran kohdalleni (parvi kiersi järven laitoja pitkin säännöllisesti). Heitto kauemmas, hetki odotusta ja sitten varovaisin nykäyksin siimaa sisään, nyt homma alkoi toimimaan. Mitään jättiläisiä täällä ei ollut, mutta mukava näiden kanssa oli haastaa. Ottivat saman tien kunnon spurtin ja yrittivät ravistaa perhon irti. Reilun kahden tunnin sisällä kontakteja noin 15 kpl, otin 5 kalaa ylös, isoimmat n 40 cm. Oli mahtava katsoa parven liikkeitä ja huomata uittotekniikan vaikutus ottiin. Koska kello kävi, kumarsin järvelle ja lähdin kohti leiriä. Siellä muut olivat jo odotelleetkin paluutani. Kerroin että tänään olisi sitten tarjolla perunamuusilla höystetty rautu, jokaiselle oma sellainen, jostain syystä sain anteeksi myöhästymiseni helpolla.

Siirtymä Tjelmelle kävi kohtalaisen kivuttomasti, murhetta aiheutti ainoastaan varusteet. Jäsen H ja allekirjoittanut päättivät säästää budjetissa ostamalla halpa-kaupasta kahdenkympin rinkat, "kyllä näillä yksi reissu menee vaikka väkisin kun ei tarvitse paljoa siirtyäkään". Totuus oli jotain muuta, ennen kuin rinkka oli edes selässä, molemmista rinkoista oli vähintään yhdet kiristysremmit hajalla ja muutkin saumat ääntelivät uhkaavasti, uskaltaakohan tätä edes yrittää selkään? Kikka kuutosia ja jeesusteippiä tarvittiin korjaamaan tilanne. Tuli mieleen, että helpompi olisi ollut kun kantaisi tavarat muovipusseissa, noloa! ensi reissulle sitten kunnollisin vaellusvarustein, se olisi varma. Viiden kilometrin taival taittui helposti, vaikka ei missään superkunnossa oltukaan.

Perillä pystytimme leirin ja teltat jo rutinoituneesti, paikka oli kerrassaan mahtava. Leiripaikka oli aivan erään puron suussa, juomavettä ei kaukaa tarvinnut hakea. Leirin vieressä suuri järvi,  jonka takana taas muita järviä ja hieman kauempana pienehkö joki, joten kalastuspaikkaa oli kolmeksi päiväksi riittämiin. Ja eikun töihin, ei tänne ole oleskelemaan tultu.

Jäsen H sain kunnian korkata kotirantamme. Puron suu oli kerännyt kaloja illaksi, liekö syönnökselle vai happirikkaan veden takia hiekkaan syöpynyt ura oli täynnä kalaa. Kolme heittoa ja kolme + 45 cm harjusta ylhäällä "Tätä tämä on, hehkutti H hymy poskipielissä", ei paha aloitus ollenkaan. Myös muu porukka siirtyi teltoilta heittämään, ja kalaa tuli, isoimpana Hannun saama n 55 cm harjus, komeita purje-eviä! Perhoina toimi tutut harriperhot, musta kuulapää pupa, red-tag kultakierteellä ja itse asiassa kaikki mahdolliset, riitti että koukku oli olemassa.

Päivä 5/7 (16.8) Merta edempänä kalassa

Jäsen J-P, Pekka sekä Janne päättivät lähteä tarkastamaan Tjålmen alapuoliset järvet ja joen. Matkalla tavoitimme harjuksia tasaisesti sekä järvistä, että puroista (pientä kalaa), purojen nieluista ja -suista saimme muutamia hieman parempia kaloja, mutta kokoluokka oli keskimäärin 30-35 cm, joten selkeästi pienempää kuin Tjålmessä.

Saavuimme viimein joelle. Näky oli sitä. mitä kuivan kauden jälkeen saattoi odottaakin; Vesi oli alhaalla ja kalat pieniä. Koskipaikoissa oli vettä enintään 20-30 cm, suvainnoissa hitusen enemmän, taitaa tämä oja toimia kutu- tai kasvupaikkana pienelle harrille, ei kannata aikaa tuhlata. Korkealla vedellä tilanne voisi olla toinen, ehkä. Maisemat olivat kuitenkin näkemisen arvoiset, horisontissa siintävä tunturi oli vieläkin lumipeitteessä. Paluumatkalla satuttiin hillapaikkaan, kuksat täyteen näitä vitamiinipommeja ja järvenrataan herkuttelemaan, vielä kun olisi kermavaahtoa, tai jäätelöä tai..menee ne näinkin.

Illallinen oli selvillä oikeastaan joka illaksi, harjusta paistettuna, harjusta savustettuna, harjusta graavina. Yhden "nelivitosen" jälkeen ei paljon nälkä kalvanut, se on vissi.

Illalla otimme Pekan kanssa vielä yhden rautureissun, tarkastimme siirtymätaipaleella havaitsemamme lammet, mutta tuloksena täysi MP, aina ei onnista.

Päivä 6/7 (17.8) Harri-revittelyä Á la veljekset

Viimeistä edellinen päivä alkoi tuulisissa ja sateisessa merkeissä. Tjålmen kokoinen järvi muistuttaa tuulessa jo merta, vaahtopäitäkin näkyi, joten tuuli ei ollut ihan olematon. Veljekset eivät tästä piitanneet, vaan lähtivät tutkimaan paratiisia nyt yläpuolisia osioita, joita emme edellisreissullakaan haravoineet ollenkaan. Muu porukka jäi pitämään sadetta leiriin, ei oikein löytynyt motivaatiota muuhun kuin höllien tekemiseen ja syöpöttelyyn, menee se näinkin.

Menimme välillä telttoihimme, turha tällä kelillä on ulkona olla. Viimein kuulimme kaksikon puhuvan telttojen ulkopuolella. Ehdimme jo ihmetellä heidän viipymistään, lähdöstä oli kulunut jo monta tuntia, eikä keli ollut parantunut laisinkaan, olikohan jotain sattunut. Oli sattunut, mutta positiivisessa mielessä, H aloitti kertomaan "Löydettiin todellinen harriparatiisi, oli kuule melekosta harrirevittelyä, joka heitolla kala kiinni ja käytettiin varmaan 20 kalaa ylhäällä mieheen, uskomaton paikka!". Miehet olivat sattumalta löytäneet pienen kaislikkoisen puronsuun, johon harjukset pyrkivät illaksi nousemaan. Useita tuplatärppejä kalojen keskikoko lähempänä 50 cm, upeita kaloja. Olivat ottaneet vielä videopätkääkin todistusaineistoksi.

Pakkohan meillä oli Pekankin kanssa käydä tarkastamassa moinen saamapaikka, kun kerran tuommoista oli tarjolla. Kaloja riitti yöhön asti, mutta kovin suuria taisteluja ei nähty, useimmat oli koukutettu jo vähintään kertaalleen ja hapoilla. Tunnin kalastuksen jälkeen alkoi olla jo liian pimeää joten jättää kalat toipumaan ja palata leiriin itsekin tuhoamaan loppuja ruokia ja juomia, huomenna olisi paluulento, joten takasin ei mitään kurkusta laitettavaa kannata raahata.

Päivä 7/7 (18.8) Koti kutsuu

Oli lähtöaamu, keli samanlainen kuin edellisillalla, joten päätimme kasata teltat ja tavarat, laavun ottaisimme vasta kopterin tullessa, kokemusten mukaan lapin tunnit ovat suhteellinen käsite, keli voi viivästyttää kopterin tuloa jne. Kalastus jätettiin väliin kokonaan, tällä ilmalla ei saa muuta kuin siimat silmille ja koukun korvaan. Toisaalta sitä helposti ajautuu kotirannasta kauemmas ja sitten voikin tulla kiire, kun vispilä yhtäkkiä saapuu pilvien seasta. Kopteri saapui lopulta noin tunnin sovitusta ajasta, ei paha ollenkaan. Kuski noukki väsyneet, mutta onnelliset kalamiehet kyytiin. Kehui, miten siistiksi olimme leirin jättäneet. Sanoi ettei aina näin ole, ja siksi periaatteen mukaisesti kopteri ei nouse ilmaan, ennen kuin ko. asia on korjattu, täysin oikea homma, kaikki tietävät minkälaisia kaatopaikkoja meillä joissain kalastuskohteissa on, tämä on aivan liian arvokasta luontoa pilata.

Auton pakkaus, miehet kyytiin paluumatka saattoi alkaa. Normaalista poiketen emme etsineet ensimmäistä pihviravintolaa kera oluiden, tämä kertoi siitä, että kala maistui ja pienin variaatioin ei lopuksi puulta. Reissu takana, vielä ei jaksa suunnitella seuraavaa, mutta vuoden päästä uudestaan, lapin taika puraisi jokaista matkalaista kuin rautu, äkkiarvaamatta ja kiukkuisesti, koukussa ollaan.

Yhteenveto

  • Mordanjärven alueella useita kokeilemisen arvoisia pikkulampia, järvessä mahdollisuus suurempaan
  • Ajankohta ehkä hieman myöhäinen, heinäkuun loppu voi olla parempi
  • Purojen kivien alta löytyi todella paljon kivikoppia, kuoriutuneet yksilöissä oranssi-vivahdetta, toimii perhojen lisäksi myös uistinten värityksessä
  • Tjålmejaure oivallinen harjuspaikka, saalisvarma
  • Norjan raja lähellä, mahdollisuus myös kalastukseen siellä (vaatii erilliset luvat)
  • Kopteripalvelu toimi loistavasti, ei ole riippuvainen järven koosta tai vedenkorkeudesta
  • 4-5 henkilöä sopiva ryhmäkoko, voi tehdä sopivissa porukoissa yhteisiä retkiä tai jakaantua esim. kahteen ryhmään
  • Yksin ei kannata kauas lähteä ja tunturissa keli voi vaihtua yllättävän nopeasti. Sumun varalta kannattaa ottaa kompassi "pistoreissuille" mukaan.


Janne Ruonio