Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Jannen ja Hannun pikareissu Tjålmejaurille 20.-23.7.2006

Oli heinäkuun puolenvälin seutu kun Janne soitteli Salosta että olisi kamala kaipuu pohjoisen kalavesille. Aikamme juteltuamme sovittiin otettavaksi pidennetty viikonloppuvapaa ja lähdetään johonkin muualle kuin tutulle Livojoelle. Minun tehtäväksi jäi selvittää minne tähän aikaan vuodesta kannattaisi lähteä. Välittömästi puhelun jälkeen otin kartan esille ja aloin käymään läpi mahdollisia jokialueita jotta rajoitettu aikamme antaisi mahdollisimman paljon kalastusaikaa sekä mahdollisia tärppejä.

Tiesin että Jannen mielessä oli varmasti Iijoen keskiosan koskialueet tai Kuusamon suunnan joet. Minulla kuitenkin tuli heti mieleen jotta nyt mennään johonkin kauemmaksi. Sormi liukui kartalla, Simojoki ei, Kemijoki ei, Naruskajoki ei, Luiron latvat ehkä, no ei. Sitten mieleeni juolahti parin vuoden takainen Norjanreissu, jolta palatessamme kalasteltiin pari päivää Ruotsissa Jukkasjärven pohjoispuolella. Jees Ruathiin mutta minne? Taas sormi avuksi, Torniojoki, Lainiojoki, Rostojoki, Kummaeno? Sinne!!! Mutta sitten palautui mieleen rajoitettu aikamme, ei muuta kun suunnittelemaan aikataulua. Janne Helsingistä Blue 1:llä Ouluun, josta autolla Kilpisjärvelle, entäpä sitten? Soitto Polarlennoille josta tiedustelin mahdollista lentokuljetusta Kummaenon ja Peltsajoen yhtymäkohdan läheisyyteen. Olisihan se kopterikuljetus järjestynyt, mutta pienen keskustelutuokion jälkeen tuli selväksi että veden vähyyden vuoksi kannattaisi harkita ennemminkin järvikalastusta.

Näiden hyvien neuvojen perusteella kopteri vaihtui vesitasoksi, koska meitä ei olisi kuin kaksi matkustajaa ja hintakin puolittuisi. Soitettuani Jannelle suunnitelmasta, joka oli hänenkin mielestä loistava, alkoi kiireinen valmistelu koska aikaa h-hetkeen olisi vajaa viikko. Parin tunnin kuluttua Janne ilmoitti saaneensa halvan lennon joka olisi Oulunsalossa torstaina klo.18.00 että sillä lailla, näin se homma etenee. Olin alustavasti varannut lennon Kilpisjärveltä perjantaiaamuksi klo 8 joten aikataulu sopi mainiosti. Varmistaessani lentoaikataulua jätin määränpään vielä auki koska siihen minulla oli erillissuunnitelma.

Torstai 20.7.

Viikko oli kulunut kuin huomaamatta, oli ollut kaikenlaista varusteiden keräämistä ja kunnostusta. Perhojakin täytyi tietysti sitoa kovalla kiireellä lisää vaikka tiedossa oli kyllä vanhasta kokemuksesta että vain murto osaa tulisi liotettua. Teltta, makuupussit ym. varusteet olivat jo valmiina peräkontissa kun odottelin Jannea lentoaseman edessä. Sieltä tuli oventäydeltä jos minkälaista salakullista herraa pilikullisissa housuissaan ja joukossa myös huopahattuinen perhostelija, rinkka selässä sekä haavi ja vapaputki käsissään. Ajoimme suoraan Linnanmaan Prismaan jossa Jannen johdolla teimme ruokaostokset, oli muuten muutakin kun suolaa ja kahvia. Vielä valtion myymälästä ruskeat kermat ja oltiin valmiit jättämään kauppakeskus ja siirtymään Paula äidin hotteisiin. Ja huoltohan pelasi kuin Tervahiihdossa, sauna oli lämmin ja tuoreen pullan ja hirvikäristyksen tuoksu täytti talon.

Lienekkö ollut saunan kuumuuden vai jonkun muun syytä että kummankin jalkapohjia alkoi vähitellen kumottaa. Syötyämme pottumuusit käristyksen kera ja juotuamme pullakahvit kymppi uutisia katsellessa, kummankin jalat olivat jo suorastaan tulessa. Vielä kertaalleen varusteiden tarkastus sekä Paulan ja Tyttö koiran hyvästely ja oltiin jo menossa. Käänsin vanhan nokivasaran keulatähden kohti pohjoista kello näytti 23.00. Ennen Iitä päivä tietokoneen ääressä, hyvä ruoka, sauna ja dieselin tasainen hyrinä tekivät tehtävänsä, Janne kuorsasi. Ajattelin että viisas poika, kun panisi rahaa pankkiin, kuorsatkoon.

Perjantai 21.7.

Klo 01.00 Ylitornio, tupakkitauon paikka. Annoin auton käydä ettei kaveri heräisi. Jatkettiin matkaa, muutamia hirviä näkyi aina silloin tällöin pelloilla eikä yhtään vastaan tulijaa. Klo 03.00 Muonio Jannekin jo raotteli silmiään ja toivotti hyvät huomenet. Pysähdyttiin tankkaamaan ja samalla jututettiin kahta rekkakuskia jotka olivat tulossa Norjasta lasteinaan tonneittain Salmo Salaria eli Norjan lohta. Jatkettiin taasen matkaa, nyt alkoi jo tuntua että nokivasara nimestä saa jättää noki sanan poissa, tulipahan huollettua autoa samalla.

Klo 04.30 aletaan lähestyä Kilpisjärveä, Saana on näkynyt jo tovin aikaa. Pyörähdettiin kylällä mutka katsomassa löytyisikö kahvipaikkaa, mutta kaikki ilmeisesti vielä nukkuivat. Ajoimme lentosatamaan ja päätettiin ottaa pikku tirsat, Janne otti makuupussin ja levitti sen kentälle aikoen nukkua ulkosalla, minä päätin yrittää nukkua autossa, ei tullut uni. Puoli 8 aikaan herättelin Jannen joka oli kuulemma nukkunut erittäin hyvin, arvatkaa kävikö vähän kateeksi.

Kuten Lapissa yleensä kävi meidänkin kohdalla että aikataulut eivät pitäneet aivan paikkaansa, puoli 9 maissa saapuivat lentäjä ja kenttävirkailija lentoterminaalina toimivalle asuntovaunulle. Lentoselvityksen yhteydessä tuli kyse lentokohteesta, joka oli vielä epäselvä, mutta sekin asia ratkesi hyvin helposti nostettuani pari hirvenpaistia pöydälle kysyessäni että pääsisikö näillä tosi kalaiselle järvelle. Lastauksen ja tankkauksen jälkeen oltiin pian rullaamassa järven eteläpäätä kohti josta saatiin riittävä vauhti vastatuuleen, ilmaan nousua varten. Noin kahdenkymmenen minuutin lentomatkan aikana saimme ihastella Ruotsin tunturilapin komeita maisemia. Sitten edessä näkyi suurehko järvi, lentäjä ilmoitti, siinä se on Tjĺlmejaure. Kalaa on varmasti, on teistä itsestä kiinni saatteko niitä.

Laskeutumisen jälkeen purettiin kuorma järven kaakkoisrannalle ja lentäjä toivotti kauniita ilmoja ja kireitä siimoja. Hetken katseltuamme löysimme valmiin leiripaikan, leirin pystytys tapahtui ennätys ajassa, oli kiire kalaan sillä lupa-aikaahan oli kulunut jo 15 minuuttia. Janne heitteli jo täyttä päätä kun minä vielä virittelin vapoja kasaan, vaan ei näyttänyt tärppäävän. Pari ensimmäistä tuntia vispattiin tyhjää, kävi jo mielessä että vesiperä taidettiin vetää. Siirryimme pikkuhiljaa etelärantaa myötäillen pikkujärven puolelle, heti ensimmäisessä puronsuussa alkoi tapahtua, kummallakin kala kiinni päästettiin nelivitoset harrit kasvamaan. Tutustumismielessä jatkettiin eteenpäin, jokaisessa niemennokassa oli kosketusta kaloihin, aivan meinasi alkaa naurattamaan, kunnes Janne sen löysi. Pikkujärven länsiosassa on kapea ja syvä ura jonka reunalle pääsi kahlaamaan, tosin saven ja isojen kivien vuoksi se oli aika vaivaloista, vaan ei se haitannut.

Urassa käy aika voimakas virta idästä länteen joten voimakas länsituuli auttoi huomattavasti heittämistä vastavirtaan. Kalaa tuli tasaiseen tahtiin joka toisella heitolla ja tosi komeita. Tähän asti olimme käyttäneet ainoastaan yhtä perhoa kerrallaan, nyt sidoimme sivutapsiin kakkoset ja orgiat jatkui vain sillä erolla että kaloja oli useimmiten kaksi kerralla. Kun kerrankin oltiin päästy unelma-apajille niin Janne päätti kokeilla kolmosella, sitoi 0,20 tapsit alas kuulapää keskelle redtag  (  muunneltu ) ylös pinturi ja pelit kun vain parani. Kolme kertaa triplat kiinni ja kaikki lähes kilosia, kyllä vitosluokkanen oli mutkalla, mutta kuten arvata saattaa vain yhdet triplat Janne onnistui haavimaan.

Onneksi nälkä alkoi kalvamaan, sillä olihan jo vuorokausi kulunut edellisestä kunnon ateriasta, oli pärjätty vedellä ja energiapatukoilla. Otettiin kolme harjusta ruokakaloiksi ja palailtiin leiriä kohti. Matkalla Janne kielitaitoisena jututti Tanskalaispariskuntaa jotka olivat jo seitsemäntenä vuonna ja kolmatta viikkoa kalastelemassa Tjalmen seudulla. Saatiin muuten vähän vinkkejä. Leiriin saavuttuamme laitettiin harrit suolan, voin, tillin ja pippurin kanssa alumiinifolio kääreeseen ja nuotiolle hiilloksen päälle muhimaan. Kypsymistä odotellessa otettiin tietysti kuksalliset Napoleonia Havannalaisten kera, kehuttiin itseämme ja saalistus taitojamme. Ruokailun päälle päätettiin ottaa parin tunnin nokkaunet jotta jaksaisimme väsytellä illalla Kenraalijärven suur rautuja, kuitenkin unet venähtivät.

Lauantai 22.7.

Kello lähenteli jo puoliyötä kun selvisimme matkaan. Matkalla kokeilimme kalastaa nimettömästä järvestä mutta laihoin tuloksin, vain yksi näköhavainto uteliaasta pikku raudusta. Kello oli varmaan jo yksi kun saavuimme määränpäähän, alkoi satelemaan lämpötilan ollessa vain muutaman asteen lämpimän puolella ja tuuli yltyi. Minä kokeilin lähtevän ojan suusta Jannen suunnistaessa läheisen niemen nokkaan. Muutaman heiton jälkeen Janne suorastaan huusi kalan olevan kiinni eikä ihan pienen, juoksin minkä kintuista pääsin seuraamaan tätä titaanien kamppailua. Oli mahtavaa seurata sivusta kun poika toimi kuin ammattilainen väsyttäessään tuota tunturien tavoitelluinta kaunotarta haavittavaksi.

Yhteisellä päätöksellä päätimme teurastaa kalan, sillä olihan se Jannen ensimmäinen rautu. Kuvaamisen ja kahvittelun jälkeen jatkoimme kalastusta hyisestä säästä huolimatta, hanskat käteen ja taas tarkeni. Järveen laskevan puron suussa Janne tartutti jälleen suuren raudun, mutta tämä taistelu päättyi kalan hyväksi 1-0 ja kuin ilkkuakseen meitä se kävi vielä näyttäytymässä kummallekin loppuliuun pyörteissä. Olimme saaneet sen mitä lähdimme täältä hakemaan joten päätimme lähteä takaisin leirille, jonne saavuttuamme saimme todeta kuinka sää voi tunturissa vaihdella. Tjalmen pintakalvo oli täysin tyyni ja taivas lähes pilvetön, eikä siinä vielä kaikki sillä siellä täällä pintakalvon rikkoi ruokailevat harjukset. Kuten arvata saattaa, suunnitellut aamuköllötykset saivat jäädä vaikka väsytti niin vietävästi, rautu jääkaappiin murua rinnan alle ja menoksi.

Ylitimme järven keskellä olevaa matalikkoa myöten ja lähdimme kokeilemaan ison järven pohjoisrantaa jossa tuikkeja näkyi eniten. Nouseva aurinko ja tyven järvi olivat varmaankin syynä että kalat pysyttelivät heittomatkan ulkopuolella. Kolmen tunnin kalastuksen tuloksena oli vain kaksi 48 senttistä niin sanottua Tjalmen särkeä, ne kuitenkin riittivät syönti kaloiksi. Todella väsyneinä palasimme leiriin, söimme halstratut harrit lisukkeiden kera sekä keitettiin kunnon pöönävellit. Pari kuksallista kuumaa strohhilimua mieheen ja makuupusseihin. Hetken päästä kuului teltasta varmaan sellaista unilaulua josta saamelais shamaanit kertovat jälkeläisilleen vielä satojen vuosien päästäkin. Oli Ruonion pojat melko solisteja.

Lauantai iltapäivä oli jo pitkällä kun raotin varovasti särjenpunaisia silmiäni ja kysyin, missä ollaan mikä maa? Naapuri pussista kuului, Ruathin maa. Tuuli oli yltynyt lähes myrskylukemiin, teltan kuutiotilavuus oli puolittunut, ei ole tavallisesta kupoliteltasta näihin olosuhteisiin, tuumattiin yhteen ääneen. Syökästiin vatsat täyteen pataljoonakeittoa joka sisälsi makaroonia ja hirvisäilykettä, päälle kuksalliset strohhilimua, taskuun pari energiapatukkaa ja menoksi. Suunnaksi otettiin edellisen päivän tapaan pikkujärven eteläranta. Tanskalaiset olivat kalastamassa puron suuta joten nostimme kättä ja jatkoimme eteenpäin. Kierrettiin koko pikkujärvi ja käytiin jopa järvestä lähtevällä purolla, saaliina järveltä normaali kokoisia ja purolta 30-35 senttisiä päästettiin kaikki takaisin sillä osto ruuat olivat lähes koskemattomina jääkaapissa. Illan pimetessä palailtiin leirille takaisin, tehtiin kunnon nuotio sillä enää ei tarvinnut tuonti puita paljon säästellä. Paisteltiin hiilloksella pari pakettia kabanossia ja tuhottiin ruskeat kermat, ai että maistui hyvälle. Puolen yön paikkeilla oli jo niin hunajainen olo että velatkin jo tuntuivat saatavilta, päätettiin lähteä lauleleen lappalaisille.

Sunnuntai 23.7.

Aamu valkeni edelleen myrskyisenä mutta kuitenkin poutaisena, yö oli nukuttu suhteellisen hyvin lukuun ottamatta pieniä vilunväristyksiä, johtui varmaan kehnoista makuupusseista. Laitettiin kunnon aamupala koska oli viimeinen kalastuspäivä tälle reissulle ja halusimme käyttää sen kokonaan harrien narraamiseen. Pakkasimme teltan makuupussit ym. tavarat kuljetus kuntoon, laavu jätettiin kuitenkin vielä pystyyn jonka suojassa tavarat pysyisivät kuivina sateen sattuessa.

Päivän ohjelmaan kuului muutaman vähintään viisikymppisen teurastaminen kotiin vietäväksi, Jannelle urakka. Kahluu varustukset päällä marssimme peräkanaa pikkujärven etelärantaa pitkin, tavoitteena tuttu syvänne. Tuuli tuntui vain yltyvän niin että hattu lensi muutaman kerran päästä, ja tietenkin aina järveen. Jannen kahlatessa syvänteen reunalle jäin itse kasaamaan ranskalais valmisteista 9 jalkaista 3 osaista splitcanea vuosimallia 1953, jonka hyvä ystäväni Hannu R on kunnostanut alkuperäiseen muotoonsa. Tarkoitukseni oli tartuttaa ainoastaan yksi kala tällä hienolla klassikolla, jonka jälkeen se saa taas viettää ansaittuja eläkepäiviään takkahuoneen seinällä.

Jannen jo väsytellessä ensimmäisiä kaloja kiinnitin vapaan samaa vuosimallia olevan englantilais valmisteisen Pridex kelan, kelluvan siiman jatkeeksi 0,20 ohentamaton tapsi jonka päähän perinteinen redtag. Kahlasin varovasti, kiviä väistellen upottavassa savessa syvänteen reunalle, umpipuinen bampukuitu tuntui luonnottoman painavalle verrattuna nykyisiin vapoihin. Pari valeheittoa ja annoin siiman juosta uusien vaparenkaiden läpi, voimakkaan takatuulen ansiosta lähes koko heittosiima oikeni pitkin syvännettä, muutaman sekunnin odotus, pieni korjaus ja Pridex alkoi soittamaan kuin posetiivi. Tämä ääni efektiivi joka muista keloistani puuttuu kuulosti suorastaan kauniilta kalan vetäessä henkensä edestä siimaa ulos. Ajattelin, reissun viimeinen kalani nautitaan, annoin vavan ja räikkäjarrun hoitaa tehtävänsä. Kalan kylkeen oli varmasti tatuoitu minun nimeni koska sain uiteltua sen lähes kuiville kiville, nostaakseni sen kiduskannesta maihin. Tasan 50 senttiä joten, teurastus ja kotiin vietäväksi. Edellisiltana sovittiin 10 harjuksen kiintiö kotiin vietäväksi josta ensimmäinen oli kalalaukussa.

Parin tunnin ja monien väsytysten ja vapautusten jälkeen Janne toimitti loput 9 kiintiöstä minulle rantaan perkattavaksi. Iltapäivän ollessa jo aika pitkällä katsoimme kalastuksen tältä reissulta päättyneeksi ja lähdimme takaisin leirille. Kellon näyttäessä puolta kolmea pakkasimme loput kalastusvälineet ja muut tarvikkeet valmiiksi kuljetuskuntoon ja siistimme leirin. Nouto ajaksi oli sovittu 16.00 joten meinasimme vielä paistaa mukana olleen lättytaikinan, mutta kun loput puut olivat juuri syttyneet, kuului tunturien takaa vesitason ääni. Niin jäivät lätyt tällä kertaa paistamatta, kone oli tunnin etu ajassa. Oli vahdin vaihdon aika, sillä koneessa tuli isä ja poika (tosin nuorempia) samat mielessä kun meillä, toivotimme kireitä. Kuin kaiken kruunaukseksi lentäjämme lennätti meidät Peltsatunturin kauta Norjanrajaa myötäillen takaisin Kilpisjärvelle. Oli muuten viimeisen päälle hienot maisemat ja loppu huipennukseksi Saanan rinteen puunlatvoja hipoen kaarto vesi pintaan. Vaikka lupa-aikaa jäi käyttämättä 17 tuntia, pakattuamme tavarat autoon tuntui kun olisi ollut viikon reissussa, paljon oli koettu, vähän nukuttu ja syöty mutta oltiinhan sitä kalastettu. Paluumatka sujui kun käännetyssä järjestyksessä, ei kuitenkaan, yhtä nopeasti sillä pois ei olisi tahtonut lähteä millään.

Ps. Kaikkien tämän reissukertomuksen kalojen painosta, pituudesta ja määrästä on valmiiksi vähennetty 20 % kalavaleiden ehkäisemiseksi.

Hannu Ruonio