Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.
Buikujávri, Ruotsi - Moskánjávri, Norja 5.-12.7.2011

Jari-Pekka, Hannu, Janne, Lauri H

4.7. Matka alkaa

Jari haki Laten Pasilan asemalta klo 18 ja Jannen saavuttua ulkomaanmatkaltaan päästiin ajelemaan kohti pohjoista klo 23:30 aikoihin.

5.7. Oulu - Kilpisjärvi ja ensimmäiset heitot

Matka Helsingistä eteni vauhdikkaasti turhien pysähdysten jäädessä väliin joten Oulussa oltiin jo klo 5:45. Auton uudelleen pakkauksen jälkeen Jari siirtyi kuskin pukilta vänkärin paikalle ja Hannu siirtyi puikkoihin. Iissä pysähdyttiin pikaiselle aamupalalle ja nokka kohti Kilpisjärveä. Valvotusta yöstä huolimatta ei etelän miehille meinannut uni tulla matkan aikana silmään. Kilpishallissa tehtiin viime hetken hankinnat ja välineiden desifiointi hoidettiin Polarlennoilla. Ruotsin puolelle tuota desifiointia ei vaadita mutta tarkoituksemme oli kalastaa myös Norjan puolelle jossa tuo desifiointi on pakollinen. Helikopterikyyti sujui totuttuun tapaan, LOISTAVASTI. Vaikka olimme hieman edellä aikataulusta, järjestyi kuljetus heti. Suurkiitos Pekalle.

Perille päästyämme laitoimme ensin leirin pystyyn, n. 2 metriä Ruotsin puolelle. Tiirat olivat vallanneet paikalla olleen rajapyykin jota ne puolustivat uskollisesti koko viikon. Liekö pyykin kätköissä ollut pesä. Hannu ja Late lähtivät läheisellä Buikujärvelle kokeilemaan onneaan. Hannu koukuttikin heti täyden suoran; harri, taimen ja rautu, joista teimme maittavan kolmen kalan keiton. Oli muuten hyvää. Jari ja Janne ottivat ensin pienet nokoset ja kalastelivat lähijärviä läpi yön ilman kummempaa menestystä. Janne toki sai pari harjusta jotka päästi takaisin koska ruokakalat olivat jo leirissä. Hieman sumuinen yö.

6.7. Moskajärvi

Pienten nokkaunien jälkeen Hannu ja Jari päättivät lähteä Norjan puolelle kokeilemaan onneaan koska Norjan luvat astuivat voimaan keskiyöllä. Löysimme lähistöltä todella mielenkiintoisen näköisen järven, jota aloimme kutsumaan taimenjärveksi, koska kartassa ei järvelle oltu kirjattu nimeä. Järvi antoi ensi yrittämällä Jarille raudun ja Hannulle pienen taimenen jotka pääsivät takaisin kasvamaan. Koska olimme kovin lähellä (n. 2 km) Moskajärveä, päätimme käydä katsastamassa sitäkin. Järvi osoittautui suureksi mutta melko matalarantaiseksi. Koskä lisäksi tuuli oli vähintäinkin kohtuullinen, päätimme siirtyä takaisin taimenjärven kautta leiriin. Toki tovin kalastelimme Moskajärveäkin ilman saalista. Paluumatkalla Jari sai taimenjärvestä 3 hyvän kokoista taimenta jotka otimme mukaan. Maistuivat savustettuina taivaallisilta.

Jarin ja Hannun retken aikana Janne ja Late kalastelivat lähijärviä. Late pyydysti nätin kokoisen raudun joka päätyi graavikalaksi ja metwurstit saivat pysyä paketissaan, ainakin toistaiseksi. Sen verran hyvää graavirautu oli.

7.7. Lähijärvien kalastusta

Hyvin nukutun yön jälkeen kalasteltiin porukalla läheistä rautujärveä. Järvellä ei virallisesti ole kartalla nimeä joten kutsuimme sitä sillä nimellä matkamme ajan. Liekö syy ollut se ettemme saaneet siitä muun merkkistä kalaa. Jari kyllästyi ensimmäisenä ja siirtyi edellispäivän hyvien muistojen siivittämänä taimenjärvelle. Janne ja Late liittyivät seuraan hieman myöhemmin. Taimenia tuli muutamia mutta niiden pienehkön koon vuoksi ne laskettiin takaisin. Toki isommatkin olisi päästetty koska kalaa oli vielä hieman syömättä. Periaatteeme on että otamme vain sen verran kalaa kun jaksamme syödä. Illalla tehtiin nuotio ja paistettiin vaihtelun vuoksi makkaraa.

8.7. Hieman sateista

Aamupäivän satoi joten loikoilimme hieman pidempään. Hannu, Janne ja Late lähtivät narraamaan harreja Buikujärvelle. Harrit olivatkin syönnillään. Jari kalasteli kahta kotijärveä ilman tapahtumia. Illansuussa keli parani ja Jari lähti kiertämään Buikujärveä. Buikujärven länsipää oli aika matala mutta toki muutamia hyvän näköisiä heittopaikkoja löytyi. Pari harria kävikin pyydykseen mutta pääsivät takaisin hieman väsyneempinä. Late kalasteli rautujärvellä ja Hannu ja Janne hakivat pari ruokataimenta taimenjärven seudulta.

9.7. Keittopäivä

Hannu ja Jari lähtivät aamusta rautujärvelle. Janne ja Late tulivat herättyään perässä. Keli oli tuulinen. Pieniä rautuja saatiin jotka jatkavat edelleen kasvamistaan. Siirryttiin myöhemmin taimenjärvelle kalastelemaan josta Jari saikin sopivan kokoisen taimenen graavikalaksi. Late koukutti raudun josta päätettiin tehdä keittoa. Leiriin siirtymisen jälkeen Hannu nakitti ruoan teon nuoremmille kalamiehille. Janne ja Late yllättivät vanhemmat reissulaiset tosi maukkaalla keitolla. Ilta oli sateinen ja tuulinen joten kalastus jäi väliin. Istuskeltiin teltassa ja lämmiteltiin kaminaa.

10.7. Rostojoki

Janne sai ylipuhuttua setänsä Rostojoelle. Reissu alkoi ehkä liian hyvin kun Janne koukutti heti Riehttejärven suulta pari harria ja taimenta. Varsinaiselle Rostojoelle päästyämme saalis väheni. Näkymät olivat kuitenkin sen verran huikeita että reissu kannatti. Matkaa kertyi kaikkiaan 18,5 km. Hieman meinasi setämiestä matka väsyttää mutta sinnillä ja yhdellä rakolla siitä selvittiin. Hannu ja Late kalastelivat tuon ajan Buikujärveä ja narrasivat harreja. Illalla ukkosta ja kovaa sadetta.

11.7. Gobmejoki

Aamulla tuuli tosi kovaa joten nukuimme lähes puolille päivin. Koska tuuli ei tuntunut hellittävän päättivät Jari ja Janne lähteä "läheiselle" Gobmejoelle kokeilemaan onneaan. Gobmejoki laskee rauhoitetusta Gobmejärvestä Kummaenoon. Heti joen niskalta saatiin taimenia ja harreja, vähän turhankin paljon. Koko joki tuntui olevan täynnä kalaa. Janne koukutti ainakin 35 harria ja toistakymmentä taimenta. Jarin saalis oli päinvastainen, enempi taimenia kuin harreja mutta saman verran kokonaismääräisesti. Jarin reissun kruunu osui tälle päivälle. Joesta löytyi todella kalapaikan näköinen kohta. Janne kysyi haluanko niskan vai loppuliun. Annoin Jannen valita ja Janne valitsi väärin. Jari koukutti loppuliusta 49 cm taimenen joka olikin ainoa kala jonka kannoimme leiriin. Illalla paistelimme lättyjä.

12.7. Lähtöpäivä

Janne ja Hannu päättivät lähteä aamuyöstä hakemaan kotiinviemisiä läheiseltä rautujärveltä. Tuulesta huolimatta kotiinviemiset löytyivät. Molemmat koukuttivat parit sopivan kokoiset raudut. Nukuttiin puolille päivin ja alettiin pikku hiljaa kasaamaan leiriä. Koska olimme taas hieman etuajassa, Hannu soitti ja tiedusteli mahdollisuutta aikaisempaan kopterikuljetukseen. Hieman kuullosti olevan ruuhkaa kuljetuksissa aiempien päivien huonoista lento-olosuhteista johtuen mutta kopteri tuli kuitenkin hieman aikaisempaa aikataulua aikaisemmin. Ennen ajomatkaa kävimme vielä syömässä paikallisessa ravintolassa poronkäristykset. N. klo 24:00 olimme Oulussa ja päästiin saunaan. Haaparannasta ostamamme saunaoluet maistuivat tosi hyvälle erämaassa vietetyn viikon jälkeen.

Yhteenvetona voidaan todeta että reissu oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut, taas kerran. Kalaa tuli sopivasti ja kelit oli tosi hyvät, ehkä parhaat tähän mennessä. Itikoitakin oli enemmän kuin aikaisemmin. Evästä oli turhan paljon sillä sitä saatiin raahata takaisin kotiin. Syynä lienee Jannen vähentynyt ruokahalu ja Pekan puuttuminen reissulta.

Ensi vuonna uudestaan, VARMASTI.

Jari-Pekka Ruonio